Reserviupseerikurssi 197 KIILA
4.10.1991-16.1.1992
Amiraali Jan Klenbergin sanat onnitellessaan kurssin 197 Upseerikokelaita reserviupseerikurssin suorittamisen johdosta tuntuvat olevan tässä ajassa tuotakin aikaa ajankohtaisemmat:
’Maailmanhistoriallisesti merkittävät tapahtumat ovat leimanneet koko varusmiespalvelusaikaanne. Maailma Suomen ympärillä tuntuu olevan jatkuvassa muutoksen tilassa – muutoksen, jonka päättyminen on parhaillaan arvailujen varassa. Tilanteessa, jossa suurvaltojen välinen liennytys on astunut eteenpäin, on toisilla vakaisuuden tasoilla astuttu taakse. Väkivaltaisten kansallisuusriitojen selvittelyille ei tunnuta saavan tyydyttäviä ratkaisuja. Vallitsevassa tilanteessa on Suomen huolehdittava omalta osaltaan alueemme vakaudesta ja turvallisuudesta. ’
Kurssin 35v tapaaminen järjestetään la 17.4.2027 Haminassa, Reserviupseerikoulun tiloissa.
Alustava ohjelma:
LA 17.4.2027
klo 11 lounas
klo 12-15
– virallinen ohjelmaosuus, kurssi koossa
– seppeleenlasku
– yhteiskuva
klo 15-18 vapaata aikaa, halutessa alueeseen tutustumista
klo 18 illallinen (pukukoodi casual)
Mahdollisuus majoittumiseen RUKn tiloissa
SU 18.4.2027
klo 8-10 Aamiainen
klo 10-12 Mahdollisuus tutustua RUK-museoon ja Wanhaan Veteraaniin (KRIHA-keskus)
Ohjelma tarkentuu. Muutokset julkaistaan tällä sivulla, ja lopullinen ohjelma toimitetaan sähköpostiin ilmoittautuneille.
Järjestelytoimikunta
– pj Harri Koponen, 040 543 1078, harri@ruk-kiila.com
– vpj Mika Savolainen, 050 597 8555, mika@ruk-kiila.com
– Arto Mikkonen, 040 588 1252, mikkonenarto@outlook.com
– Harri Välimäki
Järjestelyihin liittyvät kysymykset voi lähettää myös info@ruk-kiila.com .
Ilmoittautuminen
Tapahtumaan ilmoittaudutaan täyttämällä verkkolomake tällä sivustolla, ja maksamalla tapahtuman osallistumismaksu annetun ohjeen mukaan. Ilmoittautumislomake julkaistaan 2026 alkupuoliskolla. Jätä jo nyt yhteystietosi, niin saat sähköpostin kun ilmoittautuminen avautuu.
Huom! Tapahtuma on sotilasalueella. Ennakkoilmoittautuminen on välttämätön.
Tapahtuma on omarahoitteinen. Maasotakoulu tukee tiloilla ja järjestelyillä, muilta osin kurssi vastaa itse kustannuksista. Osallistumismaksu mitoitetaan niin, että välittömät kustannukset katetaan. Järjestelytoimikunnalle ei makseta palkkiota. Mahdollinen ylijäämä käytetään reserviupseerityön hyväksi, ja määrä/käyttö tiedotetaan tapahtuman osallistujille.
Saapuminen
Ilmoittaudu saapuessasi Reserviupseerikoulun alueelle. Ilmoittautumispisteen sijainti ja avautumisaika julkaistaan myöhemmin.
Tiedot julkisista yhteyksistä ja pysäköintimahdollisuuksista tarkennetaan myöhemmin.
Majoittuminen
La 17.4. – su 18.4.2026 on mahdollista majoittua Reserviupseerikoulun tiloissa, kasarmioloissa. Tarkemmat ohjeet toimitetaan ilmoittautuneille myöhemmin.
Viikonlopun muun mahdollisen majoittumistarpeen tueksi tiedot Haminan seudun majoitusliikkeistä ja mahdollisista etuhinnoista / kiintiöistä julkaistaan myöhemmin.
Tiedotus ja sosiaalinen media
Tapahtuma järjestetään puolustusvoimien alueella ja tiloissa. Noudatetaan kuvaamisessa ja julkaisussa tapahtumassa annettuja ohjeita, ja puolustusvoimien kohteiden osalta puolustusvoimien some-ohjetta. Tapahtumasta viestiessä voi käyttää #RUK197Kiila -tunnistetta. Julkaisijan on huolehdittava, että henkilöistä otettujen tunnistettujen kuvien julkaisuun on henkilöiden suostumus.
Oheistapahtumat
Kurssikokoontumiseen ohessa on luontevaa järjestää esim. yksikkö- tai joukkue-/jaoskokoontumisia esim. pe-la tai su iltapäivällä. Järjestelytoimikunta tukee ilmoittautuneita oheistapahtumien järjestäjiä tämän sivuston ja sähköpostitiedotuksen avulla. Järjestämisestä kiinnostuneita pyydetään viipymättä ilmoittautumaan toimikunnalle, jotta jo ensimmäisestä kutsukierroksesta alkaen voidaan kertoa mahdollisuudesta.