Herrat kurssin 197 Kiila upseerit!
Kurssimme päättymisestä tulee pian 35 vuotta. Tässä vaiheessa suurin osa meistä kuuluu vielä reserviin, ja monilla lienee myös poikkeusolojen sijoitus pahimman varalle. Vaikka asevelvollisuusiän nosto 65 ikävuoteen tapahtuneekin vuoden 2026 puolella, ajan virta kuljettaa meitä vääjäämättä kiltaveliosastolle. Siksi päätimme kutsua koko kurssin kokoon kun olemme vielä aktiivisia, nuoria ja komeita!
Kurssimme on kokoontunut jo kerran, 25 vuoden kuluttua kurssista. Silloin Reserviupseeriliiton puheenjohtajana toiminut Mikko Halkilahti tarttui toimeen, ja muutaman kurssiveljen kanssa kokosimme Haminaan 21.1.2017 reilut 30 kurssilaista. Tavoittamisen haaste oli silloin ilmeinen. Joukkue on meille tuttu työkalu, mutta tällä kertaa on aika näyttää kunnolla voimaa – pataljoonalla operointi sopii myös monen meistä reservin uravaiheeseen paremmin. Siispä huolehditaan ettei yksikään kurssiveli jää vaille mahdollisuutta osallistua!
Tätä kirjoittaessa ohjelman suunnittelu ja tapahtuman valmistelu on käynnistetty. Toivotan lämpimästi tervetulleeksi muutaman meistä – kyvykkääksi arvioiduista! – järjestelytoimikuntaan, jotta jokaisen osalta tehtävät sujuvat kevyesti ja kaikki järjestelyt saadaan sujuvasti tehdyksi. Ilmoitathan käytettävyydestäsi mahdollisimman pian, kiitos.
Ensimmäinen kutsuaalto lähtee kirjepostina vuoden 2026 alkupuolella. Voit jo tässä vaiheessa jättää yhteystietosi etusivun lomakkeen kautta, niin lähetämme sinulle viestiä kun varsinainen ilmoittautuminen avautuu. Varsinkin jos tiedät että julkisen rekisterin osoitetiedon kautta sinua ei saavuta, jätäthän sähköisen osoitteesi saman tien. Jaamme tietoa kun asioita vahvistuu.
Varamme kurssikokoontumisen ohjelmaan aikaa tavata tutut kanssataistelijat ja hämmästellä myöhemmin tutustuttujen olleen samalla kurssilla. Moni joukkue/jaos tai yksikkö saattaa haluta viettää enemmänkin aikaa yhdessä, esim. kokoontumisviikonlopun pe-la tai su ip. Jos haluatte ryhtyä järjestämään oman porukan kokoontumista, ilmoittakaa järjestäjätahot yhteystietoineen mahdollisimman pian, jotta ne voidaan jakaa kurssitapaamiseen saapuville. Tuemme mielellämme näitä omia tapaamisia.
Nähdään Haminassa, huhtikuussa 2027!
Harri Koponen
järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, 3/VK
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.